Tapasin yhden nettitreffin kautta hepun jota kutsun tässä nimellä VIggo P. Hyvin erikoinen, aivan ihana. Tästä on nyt viikko. Käytiin alkosta ostamassa valkkaria ja mentiin puistoon, suudeltiin ja kaikkea, hän piti kädestä ihan KOKO ajan. Kaunis mies sisältä ja ulkoa. Vietimme uuvuttavan yön yhdessä.

Hän sai minut tuntemaan itseni hyväksi ja juteltiin hyvin henkolökohtaisia asioitakin ja hän osasi neuvo minua eräässä asiassa. Oli niin hyvä olla lähekkäin. Ja tuntnea. Tuntea pitkästä aikaa.

Sillä minulla ja Metriksellähän ei ollut enää seksielämää saati siihe viittaavaakaan reilusti yli vuoteen. Ja lakkasin yrittämästä kun ei näemmä kiinnostanut.

Nyt kiinnosti ja oli sen väärtiakin :) 

Jotkut ovat jopa kyselleet että mitä kuuluu. Kiitos kun välitätte. 

Päivitänpä tähän vähän tätäkin. En sano missä olen, mutta maaseudulla ajelen asiakkaalta toiselle hoitotyön merkeissä. Eka kertaa todella mielekäs työ josta tykkään, maisemat on ihania ja asiakkaat suurimmaksi osaksi oikein mukavia. Toisille se kotisairaanhoito on tukisukkien laitto (työaika 15 min) eikä muuta, toisille esim. suihku, haavanhoito ja lääkejako viikoksi dosettiin (työaika 1h 30 min).

Työpäivät on vaihtelevia, samoin kuin ilmat - mutta nythän on ollut upea ilma koko kesän ajan!  Että jos on ollut ihan paskaa niin valokin pilkahtaa välillä.

Niin, viime marraskuussa podin flunssaa. Villasukat sit jalkaan joulukuun alussa ja liukatuin kotona - käsi poikki. Kipsi 7 viikkoa. Pari viikkoa kuntoutusta päälle ja sain keuhkokuumeen kolmeks-neljäks viikoks. Ja milloinkaan ei missään kukaan (edes työkkärissä sillon tammikuussa!!) sanonut että mistä ja miten haen rahaa. Oltiin sit aikalailla sormet suussa kollektiivisesti kun luulin että Kelalta autmaattisesti kosk olen ollut työsopimuksella silloin kun tapaturma sattui.. Sellainen työtön mutta kivulias talvi minulla oli!

Asuntoa etsimässä. Valitan, emme voi vuokrata teille, sillä teillä ei ole luottotietoja.

Pakko näemmä tyytyä tähän yhtiöön ja sikakalliisiin vuokriin. Tällä hetkellä maksan 80 neliön kolmiosta 890 euroa kuussa, kun 3 vuotta sitten tämä oli 750 euroa. Ny on Soneran kuidut ja vaikka mitä mut silti, ho vee. Onneks tässä yhtiössä on ihana mun "oma" työntekijä ja pitää silmällä mulle 54 neliön kaksioo samalta kadulta/taloyhtiöstä. Eipä olis pitkä muuttomatka. Vuokrakin kyl lähelle seitemää sataa mut aina parempi kuin tää nykynen. Sitäpaiti Metris ei ole KOSKAAN maksanut asumisestaan MITÄÄN ja tajusin sen juuri tuossa. Sanoin sille. Että mikäs kumman juttu tää on. Ruokaa ostaa jne ihan ok mut mulla menee kaikki rahat tähän helvetin vuokraan ja nipinnapin jää puhelinlaskuun, muttei muuhun. Jonka takia laskut on erääntyny jo aikoinaa ja nyt ne onkin ulosotossa. Kiva.

Siitä on nyt vajaa viikko kun Facebookissa vaihdoin statukseeni  "sinkku". Pari kommentintapaista sieltä tuli mutta eipä sen enempää ja se jäi hiemnan ihmetyttämään. Oltiin kuitenkin kauan yhdessä ja porukka tiesi meistä ihan hyvin jne.

Yksinäisyys iskee nyt kavoille kuin kylmä ja tuulinen sade. Ystäväni P.K. ja M.A. ovat oikeasti tosisaan kysyneet että kuinka jakselen, miten voin, kukaan muu ei ole. Vähän sama kuin sillon kun tuli avioero 10 vuoden liiton pääteeksi, aika vähän tuli empatiaa eikä mulle mitään puutarhajuhlia pidetty, mua ei kukaan komentanut lähtemään johkin eikä kutsuttu drinksuille. Samanlainen hiipivä yksinäisyys masentaa ja ahdistaa, Sellainen avuton tunne että mistä ottais kiinni ja miten kätyännön asioista selviäisi.

Voi toki olla että FB ei kaikilla ole ollut lomien aikana aki tms, ymmärrän, mutta tekstasin monelle läheiselle eikä mitään ole kuulunut mistään. Olen ilmeisen arvoton.

Onneksi tapaan P.K.:n tänään. Hän on ihana ihminen.

Minä ja Metris... oltiin niin hyvät toisillemme. Oli hyvä olla, toistemme läheisyys toi iloa ja euforiaa. Sain kunnioitusta ja rakkautta, annoin samalla mitalla. Mutta se ei sitten riittänytkään.

Esimerkiksi seksuaalisuus oli täysin loppunut jo siinä helmikuun 2010 paikkeilla eikä minun lähentymisiini saati muihin yrityksiin vastattu. Kummaa. Silti pusutelua ja halittelua oli. Kunnes sekin lopahti.

Yhtäkkiä huomasin olevani avoliitossa kaverin kanssa, ja pienetkin asiat alkoivat ärsyttää (en mene nyt niihin tässä) ja en vain saanut aloitetuksi sitä sellaista Keskustelua aiheesta että mitäs viddua nyt sitten??

Vihdoin yks päivä, kun olin paria päivää aiemmin puhunut tosi pitkään ystäväni P.K.:n kanssa, ajatus jäi muhimaan ja niin minä sitten  toissapäivänä eli 13.7 otin asian kerrassaan puheeksi ja helpotus oli suunnaton kun sani sanotuksi. Ja vielä helpottavampaa oli se että Metris oli oikeastaan hyvin pitkälti samaa mieltä, että me emme ole olleet kuin avopari enää aikoihin - pikemminkin kämppäkavereita.

Metriksellähän ei ole ollut mitään sex driveä varmaan ikinä. Ja hän on ihan hirmu kiltti, turhankin kilti, hänestä puuttuu sellainen särmä mikä miehellä pitää olla. Siis ehkä luonnehtisin sanalla "tossu" tai "lapanen" (jos on selvinpäin) ja avulias, ihan helmi mieheksi mutta se kipinöivä energia välillämme puutuu. Ikäväkin tulee.

Monta kertaa nyt ihan puolenkin vuoden sisällä olen ollut niin ärsyyntynyt koko mieheen että ootan kovasti että koska hän lähtee kaveraitansa moikkaamaan ja viipyy siellä ainaski viikon. Ja ärsyttää sekin etä Metriksellä ei ole olut työtä 1 vuoteen 4 kuukauteen ja rapiat päälle, joten edelleen velkahelvetissä ollaan. Siis minä. Joudin lainaamaan sukulaislta rahaa ajatellen etä joo yhdessä maksellaan takas. Vitut. Sinä se menee sekin sitten. Lähes koko palkka menee tähän vuokraan ja vaikee löytää asuntoa kun ei ole luottotietoja ja lapsi ei ole kirjoilla mulla. Semmosta.

Erottu siis ollaan, helpottaaa, pelottava, surullista, kaikenmoista. Ei syöksytä nyt heti suinpäin mihkään eroamisjutskaan vaan elellään normaalisti vielä saman katon alla kunnes saadaan kätännön asiat järkkääntyyn - mutta emme vain ole yhdessä.

EN tiedä miksi on ollut niin vaikeaa ja haikeaa ja kamalaa mutta mennyt vuosi on ollut yhtä helvettiä. Oli pakko muuttaa pois omasta asunnosta kun en enää voinut lainaa maksaa, nyt asun isovuokraisessa kämpässä avoliitossa ja koska lapsi on isällään kirjoilla (se paskahttu ei anna lasta mulle kirjoille) niin ei puhettakan että saatais tukia. Ja nyt kun ei ole luottotietojakaan niin on kakkoslukan kanslainen ihan joka suhteessa.

On niin paljon kaikenlaista tapahtunut, ja ahdistunut väsynyt mieleni ei nyt jaksa mennä kaikiin yksityiskohtiin. Marraskuussa tähän asuntoon muutettiin. Oli käsi poikki ja tuli keuhkokuume, olin pois työelämästä joka sekin on ollut sellaista pompottelua ja pätkätyötä että hulluks tulee.

Tilanne on ollut niinkin paha että lapseni on ainoa syy siihen etä miksen tapa itseäni. Pääsis tästä helvetistä kertaheitolla.

Itsemurha ei ole mikään "haikon ihmisen tapa hoitaa asioita". Itsemurha on vakavasti harkittu, paljon henkisiä voimia vaativa teko. Toiset jättävät läheiset ihan pulaan ja toiset sitten järjestävät kaiken valmiiksi jos jaksavat.

Mielenterveystoimistossa maanantaina. Sairaanhoitaja löi kortit pöytään ja sanoi että ei nyt ole moneen aikaan vaikuttanut masennukselta. Minulla n suurella, jopa varmalla todennäköisyydellä Bipo eli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Oirekuvaus sopii täysin nappiin. Ja tästä voit lukea lisää aiheesta. (Aukeaa uuteen ikkunaan tai välilehteen) Psykiatri vielä virallisesti varmistaa asian. Pääsee taas rastittaman asioita kyselykaavakkeeseen.. Mutta ainakin on luvassa oikeanlainen lääkitys!! Tämä masennuslääääke kun ei oikein tähän vaivaan passaa.

Eräs samaisesta aiheesta kärsivä tuttavani, ystäväni jopa, sanoi että ei voi muuta kuin pahoitella. Ystävät joille olen kertonut, ovat kannustaneet. Tämä on elämän pituinen sairaus jolle en mahda mitään. Kirjoitan aiheesta lisää kun jaksan ja ehdin, nyt aamuvuoro duunissa olis seuraava rykäisy :) Viikonloppu onkin vapaa, pääsee kevätjuhliin välttelemään exää ja nyxää.. ;)

...aika siedettävää. Toukokuun alusta olen ollut eräässä paikassa töissä, fyysisesti raskasta ja henkisestikin sikäli että en oikein ole omassa elementissäni ja näemmä sielläKIN joudun katselemaan kahden "ryhmittymän" puolihiljaista yhteenottoa kaiket päivät. Työntekijöissä on kahta eri sorttia ja kaikki ovat kuitenkin minua kohtaan vielä ihan asiallisia ja jotkut jopa superihania, silti minun pitää olla varpaillani ja tietää kuinka olla tiettyjen ihmisten kanssa kentällä tai muuten vain. Siis todella tyhmää mutta varsin tavallista työssäni. Ja koska ole sijainen, määräaikainen, minä olen se jonka täytyy "sulautua" niinsanoakseni ja olla mahdollisimman neutraali. Niin se vain tällä alalla on. Minä tietysti diplomaattisena, sosiaalisena ja avoimena henkilönä joudun joskus ihan taistelemaan etten sanoisi jotain liikaa tai liian vähän, ja toden tottakin koitan olla kulkeutumatta kummankaan ryhmän puolelle. Vaikka tällä hetkellä tuntuu että olen molempien "suosiossa" kun olen ollut - diplomaattisesti - kauheanpaljon samaa mieltä molemmille, kummankaan tietämättä ;) Taidan vähän pelata, mutta hei, sanonpa vaan että mun rahallinen ja sitä myötä jokapäiväinen selviytymiseni riippuu siitä. Ja siitä riippuu myös mun jaksaminen, hengissäpysyminen, työn mielekkyys (asteikolla 1-10, mielekkyys on jotain 4 luokkaa at the moment).

Oltiin likkaporukalla syömässä yhdessä udessa ravintolassa viereisessä kaupungissa. En olisi itse sitä valinnut, sillä en tietääkseni pidä sen maan ruokalajeista mitä siellä tarjottiin. Mutta ah voi kuinka olin makoisasti väärässä! Olihan siellä huikea valikoima ja sain aivan ihanan annoksen josta säästyi huomisellekin! Köyhän on pakko sästää. Ja oli aika noloa mutta hirmuisen sydämellistä että Ystäväni SS piffasi mulle tämän ruokailun. Tämänkin. Olen niin isoissa vaikeuksissa tällä hetkellä että en olisi ikinä voinut lähteä ystävien kanssa rentoulumaan ja juoru.. eikun siis vaihtamaan kuulumisia ellen olisi saanut tällaista apua. Hakivatkin minut kotoa. Minulla kun on katsastamaton auto ja talvirenkaat vieläkin, ei ole rahaa korjauttaa käsijarrua, vaihdattaa öljyjä ja renkaita, katsastaa ja edes ajella. Mutta uhkarohkeasti töihin pakko mennä kyllä. Huoh.

No joka tapauksessa hauskaa oli, nautin vaikka olin sata kertaa taas perumassa että en halua en halua, en voi en pysty. Lähtemisen vaikeus, aina. Potenssiin sata. Kiitos kaikille Ystävilleni. Olette ihania!